Takkujen 1-vuotissyntymäpäivä :)

Tällaiselle keijukaistytölle takuteltiin hiukset kuosiin noin vuosi sitten... :) Perästä osa latvoista on saanut vaaleampaa pituutta, ja pari taitaa olla muualta kuin omista hyppysistäni lähtöisin. Kaiken aikaa kehittyvä projekti, kuin tilataideteos ikään on takkuinen pää. :)

Syntyhetkellä... :) Hyvä että edes joskus muistaa ja pystyy olemaan se luuri kädessä! :)

Tällä kerralla tehtiin perusriveillä jaottelut :) Ja twist'n'rip. 

Sain myös oivan apulaisen! :)

Takut, tuo ikuinen prosessi ja uusimpana dilemmana etuhiukset -vaiko eikö?

Tuntuu ettei tämä pää ole ikinä valmis. Joidenkin takutettavieni kohdalla se vain loksahtaa ja tiedetään heti kumpikin mitä halutaan ja mikä on lopputulos, omalla kohdalla se ei ole ikinä selvää... Vai muuttuukohan mieli sen verran liikaa. Päätäntäkyky on kuitenkin se oma kompastuskiveni jota aina täytyy muistaa treenata..! :D Kun vaihtoehtoja on miljoona niin miten ihmeessä päätökset syntyvät? 

Intuitio, se on hyvä lähtökohta. :)

Tukkani olen aina tehnyt, värkännyt ja huoltanut ja muokannut itse. Kolme vuotta vierähtää tästä versiosta, ja nyt tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisistä. :) Jokin siinä on ettei eroon pääse. :) 

Ajatus siitä, että joku kampaa takkunsa auki, kammottaa aina. Mutta tämmöistähän tämä on, syklejä syklin perään, nousuja ja laskuja, ja niiden myötä seuraavia versioita osaa taas arvostaa uudella tavalla. Takkuja siis, Tai elämää. :)

Ensimmäiset takkuni kampailin hiljalleen auki, koskaan kun en esimerkiksi huovutusneulaa tai muuta tujua ollut takuilleni näyttänyt. Meni muutama vuosi, ja takutus oli taas edessä. On se niin mystistä mitä ulkokuori tekee ihmiselle sisäisesti ja ulkoisesti (sosiaalisissa piireissä)! :)

Nyt olen taas kiinnostunut kampailemaan niitä auki. En missään nimessä kaikkia, ihan vain sen verran että saan mukavasti "normaalia" hiusta leijailemaan tuohon päälle kepeästi. :) Olipa vain hamppua, saa nähdä auttavatko öljyt vai kuinka Petran piän käy! No hyvin käy. :)

Tässä ne ovat kolmisen vuotta sitten. Takutin tuolloin koko pään, ja tupeeni on niin ohut että vaikka reuhka ulottui puoleenselkään, se raukka hupeni niin että kipaisin sitten jatkeeksi vähän huijailuhiusta että saisin pitää edes osan haluamastani pituudesta... Sittemmin on tupee kasvanut, paksuuntunut, hakenut paikkaansa ja vaikka mitä! :) Kun nyt aloin availemaan tuota etutukkaa, lähti siinäkin suuri osa pituudesta kamman mukana ja hyvä että tällaisenaan yltelee edes olkapäille! Mutta tulipahan tehtyä, ainahan ne saa takaisin kasvamaan. ;)

Paradoksaalinen päänvaiva niinkin mitättömästä aiheesta kuin päästä kasvava kuona-aines! :D

Ps. Olen raakavegaani - sitten joskus

Raakaveganismi on tosissaan nostellut päätään viimeisen vuoden aikana. Ensin tyrmäsin koko ajatuksen (omalla kohdallani). Sitten mietiskelin, kykenisinkö siihen. Sitten tuli aikoja, jolloin vietin lyhytjaksoisia raakakuureja (jotka keskittyivät kesäaikaan). 

Tällä hetkellä työstän viimeisintä innostuksen aihettani: Ultimaattista raakavegaanin ruokapäiväkirjaa (ihan itselleni siis). :)

Sinänsä on tuskallista pläräillä raakavegaanin kokkikirjoja, koska raaka-aineet eivät ole halvimmasta päästä. On elämäntilanteita joissa budjetti vain on rajallinen syystä tai toisesta. 

Onneksi itselleni ruoassa ei oikeastaan koskaan ole ollut kyse kulinarismista. Toisinaan olen löytänyt itsestäni ortorektikon (: terveysintoilija) piirteitä, sillä ruoan ensisijainen tarkoitus ei ole olla hyvää. Sen on tarkoitus olla optimaalinen polttoaine ihmiselle. Siksi omalla kohdallani on ollut aina tärkeämpää, mitä popsimani asiat minulle antavat sisäisesti. 

Tarkoitus on siis kartoittaa, mitä ravintoaineita päivän aikana tarvitsen ja minkä verran, ja minkä kanssa ja missä muodossa ne on syytä nauttia optimaalisinta imeytymistä ajatellen! Enkä nyt puhu ruokaympyröistä ala-asteen maitopropagandamuodossaan vaan siitä montako milligrammaa kobolttia tarvitsen vuorokautta kohti! :)

Näillä puheilla lähestyn ruokaa vain sen ruoka-ainekylläisyyden, hinnan ja saatavuuden kautta. On tärkeää että tuote olisi halpa, mutta myös mahdollisimman ravinnerikas sekä lähellä/ ekologisesti/luomusti tuotettu. Nämä tekijät ovat inspiroineet lähestymään elämämme tärkeintä materiaa uudelta kannalta ja minulla on tunne että siitä voi seurata jotain hyvin jännää. Joskin vain sitten minunn kohdallani. Olen mitä syön ja keho on temppeli ynnä muut korniudet! <3 

Dilemmia tässä raakuudessa tuottaa lähinnä vain syötävien kuljettaminen suhteessa lähellä viljeltyyn sekä ravintolisät... Ehkä niillekin vielä ratkaisunsa löytyy. 

Ja omavaraisuus, voi luoja miten helppoa se on, nyt lähinnä hävettää etten viitsinyt saamattomuuttani ottaa näistä asioista selvää jo vuosia sitten! 

...Eihän tämä tietenkään mitään rakettitiedettä ole mutta tärkeää minulle itselleni! :) Sisäinen terveysintoilijani repii kohta hiihtohousunsa! <3

Pakkausmateriaalidilemma

Ymmärrättekö mitä tässä tapahtuu? :) Olen ehkä vähän hämilläni siitä miten innoissani olen roskien viruttamisesta (Virutus: huuhtelu, pesu)! Asumme nykyään nääs niin isolla kylällä, että täällä saa lajitella ihan kaiken muoviinkin asti! Ja muovi on nyt suht tuore villitys, ihan vasta saimme lasin- ja metallinkierrätyspisteenkin pihaan niin ei enää tarvitse kauas hiihtää niitä viemään. Paitsi muovit. Muttei se haittaa kun onhan tuo sen verran kevyttä! :)

Tietenkinhän tärkeintä olisi välttää ettei muovia alunperinkään kulkeutuisi kotiin... Mutta onhan se vähän hankalaa, vaikkapa kun kaupan kasviksiin pitäisi olla omat kassit jossei tarjolla ole edes biopusseja... Ellei sitten punnitse yksitellen, jolloin taas niitä hintalappuja ja aikaa kuluu... :D Hirveä dilemma. Pitäisi selvitellä missä on lähin ruokapiiri. :)

Toisaalta ompa nuo yrttiruukut ihan toimivia nuken roska/pyykkikorejakin... jos edes olisi lapsia. :b

Taulu ruokailuvälineistä

Mielikuvituksellinen otsikko, eiköstä vain. Serkkurakkaalla oli tupaantuliaiset ja jotain piti valmistaa! :) Harmi vain että olen vähän huono kuvailemaan tuotoksiani. Toisinaan mietin että missä välissä pitäisi muka keretä kuvailemaan tuotoksiaan, kun kaiken aikaa on vain tekemässä niitä kuvauspakollisia tuotoksiaan?? :)

Noh, enivei, siinä ne kuitenkin nyt killuvat uudella paraatipaikallaan! :) Varmaan sanomattakin selvää että kaikki osat kirpparilta. <3

Liukuvärjäilyjä

Yhdessä vaiheessa iski suuri into testata värikemiaa omaankin nuppiini. :) Sillä kertaa värit eivät vain olleet mitään luontoystävällisimpiä aineksia, mutta onneksi (hyvällä tekosyyllä..?) yhdellä purnukalla saatiin värit kohdilleen useampaankin päähän. :) Tästä seuraava viritelmä onkin sitten testailla värien vaikutusta piähän ihan luonnon omilla antimilla... 

Varsin happoisa pipo!

(Onpas meillä hullun katse mutta olkoon, seleffiet eivät ole paras osaamiseni alue)

Niin, kulkee työnimellä 'Varsin happoisa pipo'. Löydän yleensä lankani kirppareilta ja kaiken maailman toreilta ja joskus on niinkin että ne ovat jossakin karmeassa kasarivillapaidan muodossa mutta langat vain ovat niin hehkeät että tuote on pakko ostaa, purkaa ja tehdä uudelleen uuteen muotoon! 

Niin kävi tämänkin kanssa. Oikeastaan katsoin ensin että "oho hyhyhyyi miten törkiä"! Sitten se olikin aika kitsch ja sitten oikeastaan aika soma. Monesti tulee se tunne että tiedät ettet ikinä tule tällaista asiaa käyttämään koska tämä on niin liikaa, mutta projekti on jo saanut väistämättömän alkunsa jo siinä vaiheessa kun ensi kerran loit katseesi siihen inspiroivaan läjään! 

Onneksi löytyi hällekin rakastava takkuinen pää kantajaksi. :) Että eipä menny harakoille ei! :)